09.12.2011
Kansainvälinen turvallisuuspalveluyritys Securitas on valinnut THINK Cityn piirivartiointikäyttöön Helsingin alueelle.
- Sähköautot tekevät kovaa vauhtia tuloaan ja olemmekin seuranneet niiden kehitystä suurella mielenkiinnolla. Eco Urban Living -sähköautohankkeen myötä päätimme hypätä edelläkävijöiden kyytiin myös autoiluasioissa ja hankkia yrityksen käyttöön sähköauton, autopalveluiden esimies Juha Korhonen kertoo.
Piirivartiointitehtävissä autolle on asetettu useita kriteereitä ja valintaan vaikuttikin Korhosen mukaan moni tekijä.
- Valitsimme THINK Cityn, sillä sen koko ja käyttösäde vastaavat tarpeitamme ja nollapäästöisenä se on ympäristötavoitteidemme mukainen. Kun auto on vielä valmistettukin Suomessa, oli kasassa meille kaiken kaikkiaan sopiva paketti. Lisäksi nopea toimitusaika, noin kuukausi, oli iloinen yllätys.
Auto on kerinnyt jo tositoimiinkin. Korhosen mukaan kommentit ovat olleet positiivisia.
- THINK City on näppärä auto erityisesti kaupungissa. Sitä on hyvä ja miellyttävä ajaa. Haluan kannustaa muitakin yrityksiä ja yhteisöitä valitsemaan sähköauton. Se vaikuttaa positiivisesti kaupungin melu- ja päästötasoon. Sympaattinen sähköauto on myös imagollisesti fiksu valinta.
Valmet Automotive saa Securitakselta arvokasta käyttökokemusta, jota voidaan hyödyntää muun muassa tuotekehityksessä. Korhonen summaa asian ytimekkäästi:
- Jos auto kestää meidän käytössämme, kestää se missä tahansa.
07.09.2011
01.07.2011
23.05.2011
23.05.2011
12.05.2011
15.04.2011
29.03.2011
16.03.2011
15.02.2011
14.02.2011
08.02.2011
03.01.2011
14.12.2010
02.12.2010
22.11.2010
11.10.2010
06.10.2010
22.09.2010
15.09.2010
13.09.2010
10.09.2010
01.09.2010
31.08.2010